torstai 2. lokakuuta 2014

Minä ja kamera

-Tuli yhtäkkiä mieleen asia, mistä en oo täällä koskaan sen laajemmin puhunu. 
10632076_502544279881546_812791076_n
MUN KAMERAT
 Muistan ikuisesti kun sain ensimmäisen kameran. Sain sen synttärilahjaksi Amerikassa, ja olin ehkä n. 6-vuotias. Se oli neliskulmanen ja vaaleensininen ihan pieni digipokkari, joka roikku mun kaulassa siihen kuuluvasta kaulanauhasta. Kuvaaminen oli mulle varmaan vähä semmonen hauska juttu vaan, jossa ei lopulta ollu paljon mitää järkee eikä sen kummempia vaikutusmahdollisuuksia ku yks nappi, jota painamalla sai päättää mistä haluaa kuvan ja mistä ei. Siinä kamerassa ei muistaakseni ollu edes näyttöä.
Sain punasen olympoksen pokkarin joskus 13-14 -vuotiaana, ja voi että voitte vaan kuvitella sitä riemua ku sai niitä ihania facebook-profiilikuvia.. Ja muistan, miten joku laitto mun seinälle että "Vuoden profiilikuvanvaihtaja" ja en ees tajunnu kuinka noloa on vaihtaa sitä kuvaa joka päivä-,-. Voi että kuinka mukavaa oli joka ikinen viikko pakata laukku täyteen erilaisia vaatteita (tiiättehän, että on sitten valinnanvaraa) ja menin yhelle kaverille (olin niillä aina yötä, oltiin ihan erottamaton kaksikko). Ja mitäpä muutakaan me tehtiin ku kuvattiin mun punasella Olympuksen pokkarilla. Keskellä talvea, takki vaan pois ja nenä punasena ja näpit jäässä, otettiin tuulessa ja tuiskussa kuvia ja koneelta selattiin sitten olisko mahdollisesti onnistuneita yhtään vai ei ollenkaa ja että voisko vaihtaa profiilikuvaa. Ja sitten ne tykkäykset, vähä ne merkkas!!
Punanen pokkari jostain syystä jäi pois kuvioista, ku sain ekan kosketusnäytön ja siinä oliki erittäin hyvä kamera meiän mielestä. Lopun voitte arvata. Ei tullu mieleenkää että kuvaaminen vois olla muutaki ko niiden profiilikuvien ottoa, vaikka henkilökuvausta sekin,
Aloin kuvaamaan jossaki vaiheessa äitin järkkärillä. Aina ku kavereita oli meillä ja aateltii mennä kuvaamaan, nii kävin ujosti kysyyn äitiltä että saisko järkkäriä lainaan. En todellakaan osannu käyttää sitä. Automaatilla suihkin menemään vaan ja salamanvalo räisky. Ihan kummallistahan se ois ollu kuvata ilman salamaa, oisko sillain muka voinu tehä?? Tässä vaiheessa alotin bloggaamisen.. Ja ei olis ehkä pitäny, mutta parasta on nauraa silti vanhoille postauksille :D. Oon kyllä ehkä piilottanu ne jo teidän silmiltä. 
Riparikesänä sitte ostin oman ekan järkkärin, joka mua palveli vielä viime kesänki ja toimis edelleen. Siinä vaiheessa aloin jo vähä kokeilla eri asetuksia sääteleen ja muutenki mua kiinnosti ihan hirveesti. Kuvaaminen tuntu ihan eriltä sillä, entä äitin vanhalla järkkärillä. Mun kamera oli uudempi ja selkeempi käyttönen. Sillä oon kuvannu siitä lähtien ku tää blogi täytti puolivuotta.
Nyt mulla on uus runko ja ihan uusia juttuja mielessä! Mun mielestä kuvanlaatu on parantunu hurjasti, samoin väreissä on tapahtunu pientä muutosta. En tiiä huomaatteko te, mutta mä huomaan! Huipuinta on ku keksii jotain ihan uutta. Esimerkiksi, tän alla olevan kuvan oon ottanu tekemällä filtterin omista hiuksista. Ensin tuuli vahingossa puhalteli mun kähäröitä väkisin linssin eteen, mutta selasin kuvia ja hoksasin että niistä saatto olla jotaki hyötyä ja otin lisää!
DSC_0406
KUVAUSPAIKAT
Välillä tekis mieli lähtä ihan maailman ääriin. Sillon ku kuvas pelkkiä naamoja facebookkiin, sillä taustalla ei oikeestaan ollu niin suurta merkitystä, mutta silti koitti bongailla kaikennäkösiä tiiliseiniä ja keijukaismaista metsämaisemaa taka-alalle. Vaikka eipä ne ois sen pärstän takaa kovinkaa hyvin loistanu. Yks ihan peruspaikka oli ja on edelleen meiän talon lähellä oleva mökkitie, joka on niin jyrkkä että laskettiin siitä pienenä mäkeä ja siitä sai tosi hyvät vauhdit. Sen viereinen metsä on ehkä maailman ihanin ku sinne astuu. Se on muuttunu mun elämässä majanrakennuspaikasta kuvauspaikaksi.

Mulla on keskustan lähellä monia paikkoja mihin päädytää aina ku päätetää mennä kuvaamaan jonku kans! Mietin, että jos on hyviä muistoja jostai paikoista nii sinne päätyy suuremmalla todennäkösyydellä entä jos ei oo koskaa kuullukkaan koko paikasta. Tän teoriaosuuden jälkeen on pakko kertoa pari arkielämään perustuvia esimerkkejä mun ja artun lemppari kuvauspaikoista.kuvaamas
DSC_0289
Viime syksynä, mulla ja Artulla oli tapana käyä kuvaamassa pariki kertaa viikossa yhessä ja oltii aluksi tosi usein Ainolanpuistossa ja siellä meihin saattoki törmätä kameran kourassa välillä monenaki päivänä peräkkäin. Me ei silti todellakaa tykätty toisista, me oltii vaan kavereita. Ne oli tosi hauskoja aikoja ja nykyäänki mennää monesti sinne ja meillä on ihan tarkat sijainnitki siellä mitkä ollaan todettu erittäin toimiviksi. Kameroitten kanssa kerran mentiin yhteen paikkaan, jossa tuli ihan Liisa Ihmemaassa- olo, joka puolella oli itseä paljon pitempiä kasveja. Koitin etsiä kuvamateriaalia tähän, mutta en valitettavasti löytäny!!
IMG_8006
Yhtenä hirveen kylmänä lokakuisena päivänä, muistaakseni se oli maanantai ja Arttu täytti 19. Mentiin kuvaamaan Pikisaareen ja mua hirveesti jännitti. Olin hypärillä juossu Coloreen, siihen yhteen pieneen sisustuskauppaan josta aina ostelen niitä mun pillejäki, ja ostin valkosen pyörän kellon jossa oli musta pyörän siluetti ja jotai. Se oli ollu mun mielestä niin Artun tyylinen ku olin joskus aiemmin nähny sen. Käskin niitten laittaa se pakettiin ja lopulta mun taskussa oli pikkunen neliskulmanen punavalkopilkullinen paketti jossa oli oikein ihana rusetti päällä. Ette tiiä miltä musta oikeesti tuntu, meinasin alkaa repimään sitä toisella kädellä suoraan taskusta samalla ku käveltiin Artun kans kohti määränpäätä, koska mietin että oiskohan se alkanu nauramaan silmät päästään ku se oli niin seesteinen paketti. Ja muutenki, hyvänen aika, miten mää muka jolleki pojalle ostan koskaa paketteja. Paitsi oli se kyllä aika oikeutettua sillon ja ehkä melkeen velvollisuus. Lopulta kuitenki rohkaistuin Pikisaaressa ja heitin paketin Artulle pienen kiertelyn ja kaartelun ja maksimaalisen kuumottelun jälkeen.Just siitä paikasta missä annoin sen lahjan, siellä on nyt käyty monesti ottaan kuvat ja aattelin vastaisuudessaki jos joku haluaa itestä kuvia, nii mennään vaikka sinne!! Siellä on kauniita, vanhoja puita ja meri vieressä.
DSC_2584-Edit
PARAS KOKEMUS

Nyt kun kuvaaminen tuli puheeksi, niin muistan AINA sen yön ku Arttu soitti mulle että juokse äkkiä pihalle ja ota kamera mukaan!! Minä ja kamera, peittoon kääriytyneenä yövaatteissa menin pihalle, kiireessä en ollu ehtiny mitään jalustaa miettiä ja tuin kameraa kiviin. Oli ehkä hienointa ikinä, yläpuolella loimus vaan revontulet ja mua ei ees pelottanu.
huuu
PELOTTAVIN KOKEMUS

(Melkeen hävettää laittaa näihin joka kohtaan että Arttu sitä ja Arttu tätä, ja sain mut äsken jopa kiinni miettimästä jotain kiertoilmaisua koko tyypille, mutta pakko se on myöntää että kenenkää muun kanssa en oo oikeesti tosissaan käyny kovin paljoakaan kuvaamassa.) Mutta pelottavin kokemus oli viime syksynä, sillon ku ei ehkä ihan hirveen hyvin tunnettukaan, mutta kyllähän me sillon kuvattiin silti ja oltii vaa kavereita. Ajettiin jonku hylätyn paikan pihaan ja kierrettiin sitä  autiotaloa ympäri etsien sisäänpääsyä. Ei todellakaa löytyny mitään sen tapastakaan. Lähimmät avonaiset ikkunat oli parinmetrin korkeudelta maasta, ja niitäki oli vaan pari. Reippaana kasattiin yhden ikkunan kohdalle kaikenlaista puutavaraa ympäriltä ja lopulta minä olin siellä ekana ja pelotti ihan sikana. Arttuki tuli sinne ja meillä ei todellakaan ollu mitään taskulamppua ja ainut valo mitä sinne pimeään huoneeseen tuli oli se mitä ikkunasta pääsi sisään. Otin muutaman kuvan lasinsirpaleisesta ja rikkinäisestä näkymästä, johon lankesi pikkusen valoa. Sitten mentiin varovasti etenemään ja nähtiin pitkä käytävä joka jatku pimeään ja jonka päätä ei erotettu. Yritin pysyä coolina, koska Arttu ei ollu semmonen tyyppi johon oisin kehannu tarrautua jos joku mörkö ois hyökänny. Yhtäkkiä vaan alko miettimään, että mitä mää täällä teen. Oli muutenki niin rikollinen olo ja teki mieli äkkiä pois. Loikittiin nopeasti ikkunasta ulos meiän kasaamien tikkaankorvikkeitten kautta maahan. Mulla jäi toinen hanska sinne rakennukseen, mutta eipä tehny mieli mennä takas.
filmifilmirullaÄRSYTTÄVIN KOKEMUS
Joistaki asioista on hyvä sanoa että ne oli tosi ärsyttäviä, mutta kokeilemisen arvosia. Jotkut asiat ei vaan sovi joillekki. Esimerkiksi, muistatte varmaan mun epätoivoisen filmikamerakokeilun, joka osoittautu ihan katastrofaaliseksi alusta alkaen. Kuvistaki "onnistu" eli tuli jotaki muutaki ko valkonen kuva n. 9/24. Kaikki neki oli ihan huonoja XD. Löydätte siitä kertovan postauksen täältä *CLICK*
DSC_0436
DSC_0377DSC_0396DSC_0391
Aivan mahtava harrastus ja vaikka en tajua edelleenkään mistään tekniikka-asioista, nii silti kehtaan tehä tätä vielä. Tykkään kaikista kauniista jutuista ja rakastan sitä tunnetta ku on saanu otettua hyvän kuvan! En missään vaiheessa oo aikonu tehä tästä mitään vakavaa ja ressaavaa juttua ikinä :)
reeta